Kerran se vain kirpaisee
27.09.2009 klo 17:32Olen alkanut viime aikoina ymmärtää enemmän sitä, että meillä on vain yksi elämä. On vain tämä yksi elämä aikaa suorittaa mitä erilaisempia toiveita, haluja ja ikäviäkin asioita. Vaikka tämä yksi elämä on yleensä vuosissa hyvin pitkä, ei se tunnu silti riittävän. Monet haaveet vievät pitkän ajan toteutukseen. Esimerkiksi haave perustaa perhe on pitkä prosessi. Ensin pitäisi löytää sopiva kumppani, jonka kanssa osaisi kuvitella elävänsä perhe-elämää. Voi olla että tässä vaiheessa kestää kauankin aikaa, ja voidaan kohdata myös monia epäonnistuneita suhteita. Kun kumppani löytyy, pitäisi vielä rakentaa yhteinen tulevaisuus, sovittaa molempien haaveet ja tarpeet niin, että se on tukeva pohja tuleville lapsille.
Asiat, joita minä haluan tehdä elämäni aikana, eivät vielä liity perhe-elämään. Haluan kokemuksia! Haluan nähdä maailmaa, ihmisiä. Haluaisin lähteä au pairiksi, kokea jonkun toisen maan kulttuurin ja yrittää omaksua sitä itseeni. Haluaisin edistää laulu-uraani ja päästää itsestäni ulos erilaisia tunteita ja kokemuksia musiikin kautta. Olisi mahtavaa tehdä jotakin aivan erilaista, joka avartaisi näkemyksiäni ja jonka avulla voisin löytää itseni oikeasti.
Etenkin nyt, kun lukio-opinnot käyvät viimeistä vuottaan, alan olemaan melko sekaisin valitsemisesta. Pitäisi alkaa pikkuhiljaa tietää, että mitä lähden opiskelemaan, vai pidänkö välivuoden, vai mitä oikein haluan elämältä. En tunne kuitenkaan olevani valmis tekemään sellaisia päätöksiä, haluaisin mieluummin vain ottaa ilon elämästä irti etenkin nyt kun olen 18. Haluan tutustua paremmin kaupunkien yöelämään ja etsiä mukavia poikia. Monet ympärilläni olevat 18-vuotiaat ovat samassa tilanteessa. Eivät he halua edistyä päätöksissään, vaan haluaisivat elää lukion pehmoisessa kehdossa lopun ikäänsä.
Voi olla, että joitakin asioita ei voi tehdä enää myöhemmin, vaan juuri silloin kun ne tarjoutuvat eteen. Olen aivan varma, että jos en lähde au pairiksi ensi vuonna, en varmastikaan koskaan enää pohdi sitä mahdollisenakaan ajatuksena. Tällaisissa tilaisuuksissa elämän ainutkertaisuus tuleekin rankasti vastaan: nyt vai ei koskaan? Tulin tätä pohdiskellessani siihen tulokseen, että ehdottomasti nyt. Kannattaisi vaan tehdä se, miltä tuntuu, mikä oikeasti houkuttaa. Aina se ei ole mahdollista, mutta kun se on, niin ottakaa siitä kiinni!
Kommentit (1) - kommentoi ja arvostele
