Kimalluksen blogit

Arjen yamaa ja niyamaa - abhinivesha

Viikko sitten jouduin viemään läppärini korjaamolle. Jo pari päivää aikaisemmin se oli antanut ymmärtää, että hengenlähtö oli lähellä. Huomasin, että koneen pistorasia oli vaurioitunut enkä saanut konetta ladattua ilman johdon kanssa temppuilua. Jouduin taivuttelemaan pistoketta aina jonkin aikaa, ikään kuin television antennia ennen vanhaan, löytääkseni kosketuskohdan. Sitten kokeilin penaalia tai nitojaa painoksi, sormen vapauttamiseksi. Näppäimistöä piti naputella todella varovaisesti, jotta kosketus ei katoaisi. Kuitenkin se katosi aina. Patterikin kului loppuun ja viimein väistämätön oli edessäni: erota tietokoneestani, jopa päiviksi!

Tämä ajatus oli jo alun alkaen saanut minut epätoivoisesti tarrautumaan läppäriini. Halusin uskoa mahdollisuuteen, että se pysyy toimintakelpoisena ja toivoin ihmettä. Tiedostin, että johdon taivuttelulla ei saa muuta kuin haittaa aikaiseksi, mutta se oli ainoa keino, jolla koneen sai toimimaan edes vähäksi aikaa. Kuvittelin, että elämäni pysähtyy, jollen pääse käsiksi tietoon, jota säilytän koneeni kiintolevyllä. Sekasortoista olotilaa oli vaikea hallita sinä onnettomana lauantai-iltana, jolloin kone vihdoin kieltäytyi käynnistymästä. Sunnuntaina en varmasti löytäisi korjaajaa ja koneen takaisin saaminen venyisi vielä kuviteltua pidempään. Apua!

Oli itsetutkiskelun paikka ja ymmärsin lopulta, että olin langennut pahasti abhiniveshaan, ns. viidenteen kuolemansyntiin joogafilosofiassa. Tarkasti ottaen abhinivesha tarkoittaa elämään tarrautumista, joka ilmenee jokapäiväisessä elämässä liiallisena kiintymisenä asioihin. Pohjimmiltaan siinä on kyse kuoleman pelosta, joka johtaa haluun elää ikuisesti ja nauttia niistä asioista, jotka tuottavat meille mielihyvää.

Maanantaina elämä hymyili minulle tietokoneen poissaolosta huolimatta. Sain aikaan asioita, joita olin pitkään ajatellut tekeväni. Samalla elämä taas muistutti minua, kuinka kaikkeen maalliseen tulisi olla kiintymättä, sillä kaikki on katoavaista. Myös tämä elämä.

Pelko olla ilman tietokonetta hävisi (ainakin muutamaksi päiväksi). Mitähän saisin aikaan, jos nujertaisin sen perimmäisen kuolemanpelon?

Rohkea kellon ripustaa

Asennan patteria hyvältä ystävältä lahjaksi saatuun seinäkelloon. Se on tarkoitettu uuden, pian aukeavan terapiahuoneeni seinälle. Siihen on maalattu italialaiseen renessanssityyliin lootuksen kukka, joka symboloi pitkää elämää, terveyttä, kunniaa, hyvää onnea sekä sydämen ja mielen puhtautta. Kaikkea sitä, mitä tarvitsen ja yritän tarjota ammattini puolesta.

Huomaan, että kello ei ollut onnistunut lahja vain sen symbolismin takia, vaan myös siksi, että todella tarvitsin seinäkelloa. Olen koko kesän uurastanut oman yrityksen perustamisen kanssa ja tällaisia positiivisia yhteensattumia on ollut useita. Pieniä teknisiä ongelmia lukuun ottamatta kaikki tuntuu vihdoin kolahtavan kohdalleen. Aivan kuin tämän olisi todella pitänyt tapahtua, juuri tässä ja juuri nyt.

Yrityksen perustaminen on ollut todellinen kasvun paikka. Puolet kesästä vietin miettiessä onko se, mitä olin suunnitellut lähes neljä vuotta kestäneiden opintojen ajan sittenkään se, mitä haluan tehdä. Intiassa työharjoittelussa ollessani tunsin vielä oloni itsevarmaksi ja luotin omiin taitoihini. Tosipaikan edessä nämä tuntemukset kuitenkin haihtuivat kuin tuhka tuuleen. Oman yrityksen pystyttäminen laman aikaan alkoi pelottaa ja vaihtoehto pakenemisesta autiolle saarelle Kaukoitään alkoi tuntua paremmalta vaihtoehdolta. Pelko epäonnistumisesta hiersi kuin kivi kengässä.

Olin loman tarpeessa. Päästyäni aurinkoon, yksinäiselle rannalle meren ääreen, sain vihdoin selkeyttä ajatuksiini. Mieleeni muistui Bhagavad Gitasta lukemani opetus. Teos merkitsee hinduille sitä, mitä vuorisaarna kristityille. Siinä kiteytyy koko uskon perimmäinen viesti. Päähenkilö Arjuna käy teoksessa kamppailua itsensä kanssa siitä, pitäisikö hänen taistella, vai luopua ja paeta vastuutaan. Hänelle vastaa Krishna, joka opettaa Arjunalle, kuinka ihmisen tulee toimia: olla rohkea ja ottaa vastuu pakenemisen ja luopumisen sijaan. Asioiden kohtaamisessa on kysymys dharmasta, alituisesti vaikuttavasta hengen lain toiminnasta luonnossa.  Sen noudattaminen on kaikkien velvollisuus. Bhagavad Gitassa Arjunan oli velvollisuutensa vuoksi käytävä rohkeasti taistoon vihollista vastaan. Ymmärsin, että minun oli tehtävä samoin: ottaa hetkestä kiinni, sillä näin otollista hetkeä ei koskaan tulisi enää eteeni. Heti kun sisäistin tämän viestin, asiat ovat alkaneet kummasti niin antoisa ja yllättäviä sattumia täynnä, että olen saanut takaisin kaiken sen päättäväisyyden ja itsevarmuuden minkä hukkasin Intiasta palattuani.

Pelko on katala mielentila. Se on toki tärkeä selviytymisen kannalta, mutta se saa myös ihmisen toimimaan luonnottomasti sekä itseään että toisia kohti kohtaan. Pelko on kuitenkin hallittavissa helpommin kuin luulemme. Jooga tarjoaa hyvän valikoiman keinoja pelon pois häätämiseksi ja rohkeuden keräämiseksi. Se mahdollistaa ihmisen toimimaan dharmansa mukaisesti tilanteessa kuin tilanteessa.

Jokapäivän yamaa ja niyamaa - Osa 2 - Ahimsa

Kello on varmasti yli kaksi yöllä. Olen pyörinyt sängyssäni jo monta tuntia. Uni ei vain tule. Tein syvärentoutumisharjoitustakin vaikka kuinka kauan, eikä tunnu missään. Yleensä se toimii aina, pari minuuttia ja olen unten mailla. Minulla on liian paljon ajateltavaa. Päätän antaa ajatuksille periksi ja antaa niiden vain tulvia. Vihdoin huomaan unen omaisten kuvien pyörivän ajatuksissani, nyt sitä mennään, unta kohti. Ihanaa!

Puoliunessa kuulen heikon korvaa kohti lähestyvän äänen. Se voimistuu. Ääni on kuin pieni sirkkeli, ja se tunkeutuu tietoisuuteeni kivuliaammin kuin itse hyttysen mielessä oleva pistos. Valppaana, valmiina vastahyökkäykseen, odotan, kunnes hyttynen on aivan korvan juurella. Läimäytän itseäni täysiä korvaan. Hyttynen on kuollut. Sekunnin kestävää voitonriemua seuraa tietoisuus unohtuneesta väkivallattomuuden periaatteesta. ”Hitto vie, se ahimsa…”

Taas täysin valveilla alan miettiä onko väkivallattomuus ollenkaan mahdollista, varsinkaan kun on kyse itikoista. Oloni ei parane ollenkaan kun tajuan, että käytin harkittua väkivaltaa ja tapoin kylmäverisesti elävän olennon omaan korvaani. Olihan se kuitenkin itsepuolustusta, totean.  Silti jään miettimään tappajan rooliani. Treffit nukkumatin kanssa ovat joka tapauksessa lykkääntyneet.

Ihmisen luonteen kehitysasteen voi määritellä siitä, miten hän reagoi yllätystilanteissa. Aäripäinä ovat ne, jotka toimivat vaistonvaraisesti ja toisessa päässä taas puhtaasti järjen kanssa toimivat ihmiset. Aggressiivinen ensisuhtautuminen on esimerkki ensimmäisestä. Vihainen suhtautuminen ympäristöön taas johtuu pelon tunteesta, siitä että ympäristö koetaan uhkaavaksi.

Ampiaiset, muurahaiset, madot, sisiliskot ja kaikenlaiset koppakuoriaiset (paitsi ehkä torakat) eivät enää aiheuta minussa shokinomaista huitomista ja avun huutoja.  Annan niiden ryömiä ja pyöriä rauhassa pitkin asuntoamme täällä Hublissa. Sisilisko ainakin syö torakoita, joten niitä ei näy usein. Hyttysten pelko on se, jota en ole saanut koulittua itsestäni pois. Hyttyset uhkaavat minua öisin, vaikka miten aseistautuisin. Joka kerta niiden lähestyessä ajatukseni jakautuvat seuraavanlaisesti:

1. Tapa se.
2. Odota sopivaa hetkeä.
3. Hyökkää vaikka satuttaisit itseäsi.

Joskus järki kerkeää väliin ja muistan, että olen laittanut hyttysrasvaa myös korviin. Kuitenkin, sängyssä pyörittyäni, kuumassa Intian yössä jo muutaman tunnin hiestä tahmeissa lakanoissa, tappajan rooli saa minusta yliotteen. Tunnen olevani kuin Brad Pitt Seven elokuvassa. Tarpeeksi provosoituna minustakin tulee murhaaja: hyttysmurhaaja.

Ahimsa, väkivallattomuus, ei rajoitu vain fyysiseen väkivaltaan. Se koskettaa myös ajatuksiamme. Kun ajattelemme pahaa toisista, syyllistymme ahimsan periaatteen rikkomiseen. Kun ajattelemme pahaa itsestämme, toistuu sama virhe. Tämä ja hyttysen murha mielessäni pelkään, että ahimsa ei olekaan mahdollista. Rauhoitun kuitenkin muistaessani, että elämän kehitysrataa mennään eteenpäin tai taaksepäin. Tai voihan sitä polkea paikallaankin. Jooga auttaa eteenpäin ja mahdollisuus positiiviseen muutokseen löytyy aina. Kunhan pidän tämän mielessä ja jatkan harjoittelua, on siis toivoa, että jonain päivänä pääsen irti murhanhimostani.

Kapha prakriti altistaa flunssalle

Tassa linkki uuteen saksalaiseen tutkimukseen, joka todistaa taas erään iki vanhan ayurvedan tunnistaman totuuden, eli flunssa tarttuu toisiin helpommin ja se riippuu geneetiisestä perimästä. Kapha prakriti/kehomielityyppi altistaa ihmisen hengitystie-elin sairauksiin. Prakriti tulee perimänä joko äidiltä tai isältä. Teksti on englanniksi.

http://www.helmholtz-hzi.de/en/news_public_relation/press_releases/view/article/complete/the_host_makes_all_the_difference/

Kapha nousee myös tiettyihin vuodenaikoihin, varsinkin keväällä. Se aiheuttaa nuhaa, yskää, allergioita ja limantuotantoa. Se saattaa myös aiheuttaa masennusta ja sitä kuuluisaa kevätväsymystä. Keinoja kaphan nujertamiseksi on monia ja niitä loytyy kun käytte katsomassa Kimalluksen Harmonia osastolta alla olevat linkit. Mausteita saa käyttää mielin määrin. Jos mausteet ei maistu voi käydä ostamasta Intia kaupasta Hajmolaa ja ottaa sitä kaksi tablettia ruuan jälkeen. Ruokavalion lisäksi muistakaa liikkua paljon ja pysyä lämpimänä.

http://www.kimallus.fi/?page=7812379&id=4091964

http://www.kimallus.fi/?page=7812379&id=1134353

Hauskaa kevättä!

Anu

Jokapäivän yamaa ja niyamaa: Osa 1 - Santosha

On aamu. Istun bussissa matkalla sairaalaan. Matka kestää n. 45 minuuttia, joskus enemmän, ei koskaan vähemmän. Tie on mahdottoman kuoppainen ja hidastetöyssyjä täynnä. Linja-autosta on unohtunut tarkastaa hydrauliikka, eikä sitä ole varustettu ABS jarruilla. Kuski ajaa kuin riivattu hullu, kaasuttaa ja jarruttaa sen mukaisesti. Hän parhaillaan kilpailee edellä ajavan joukkoliikennevälineen, tai sanoisinko joukkotuhovälineen kanssa, kumpi ehtii ensin seuraavalle pysäkille.

Ohitustilanteet ovat jännittäviä. Kuskeja ei tunnu haittaavan, että ylikuormitettu ikivanha linja-auto ei kiihdy ylämäessä tarpeeksi niin, että pääsisi ohi ennen kuin vastaantuleva linja-auto ennättää kohdalle. Kolme täpötäyttä kaasut pohjassa ajavaa linja-autoa vierekkäin pientareettomalla kaksikaistaisella tiellä ärsyttää takana ajavia pikkuautoilijoita ja tusinaa moottoripyöräilijää, jotka myös mielisivät ohittamaan. He osoittavat mieltään tööttäilemällä vimmatusti. Lehmät eivät näystä piittaa. Ne vain jauhavat muovipusseja, joita kasvaa Hublin ja Dharwadin välisillä pelloilla ja tien pientareilla runsaasti.

Kanssamatkustajani kuuntelevat innoissaan kun uudet ja vanhat hitit soivat rämisevästä radiosta täydellä volyymilla. Itse kuuntelisin mielelläni musiikkia omasta Ipodista, mutta pauhu estää sen.

Joudun pinnistelemään olemaan rauhallinen ja antaa matkan sujua turhaa stressiä keräämättä. Onneksi kaikki muut ovat bussissa sisällä rauhallisia. Eräs istuimeni vieressä seisova leveäperäinen rouva on niin rento, että hän nojaa pakaransa melkein naamalleni. Onneksi minulla on sentään istumapaikka.

Yritän pysyä positiivisena. Joogafilosofia opettaa olemaan tyytyväinen joka tilanteessa, löytämään sen mistä voi iloita. On tässä sentään joku väline millä kulkea, ettei tarvitse kävellä ja matka on kuitenkin hyvin mielenkiintoinen. Jännitystä ainakin riittää. Lisäksi aina tulee nähtyä jotain hassua intialaiseen tapaan. Voin esimerkiksi laskea kuinka monta tien poskessa kakkaajaa näen yhden matkan aikana.

Matka on tähän mennessä päättynyt onnellisesti joka kerta (paitsi kun rengas on puhkesi ja loppumatkan joutui kävelemään). Olen tyytyväinen saapuessani sairaalaan ja päästessäni seuraamaan potilaita. Opettajani Dr Aaksah on suuri innostuksen lähde ja bussimatka onkin jo mennyttä elämää, iltapäivän paluumatkaan asti. Mutta siihen on vielä onneksi kuusi tuntia aikaa.