Kimalluksen blogit

Arjen yamaa ja niyamaa - abhinivesha

Viikko sitten jouduin viemään läppärini korjaamolle. Jo pari päivää aikaisemmin se oli antanut ymmärtää, että hengenlähtö oli lähellä. Huomasin, että koneen pistorasia oli vaurioitunut enkä saanut konetta ladattua ilman johdon kanssa temppuilua. Jouduin taivuttelemaan pistoketta aina jonkin aikaa, ikään kuin television antennia ennen vanhaan, löytääkseni kosketuskohdan. Sitten kokeilin penaalia tai nitojaa painoksi, sormen vapauttamiseksi. Näppäimistöä piti naputella todella varovaisesti, jotta kosketus ei katoaisi. Kuitenkin se katosi aina. Patterikin kului loppuun ja viimein väistämätön oli edessäni: erota tietokoneestani, jopa päiviksi!

Tämä ajatus oli jo alun alkaen saanut minut epätoivoisesti tarrautumaan läppäriini. Halusin uskoa mahdollisuuteen, että se pysyy toimintakelpoisena ja toivoin ihmettä. Tiedostin, että johdon taivuttelulla ei saa muuta kuin haittaa aikaiseksi, mutta se oli ainoa keino, jolla koneen sai toimimaan edes vähäksi aikaa. Kuvittelin, että elämäni pysähtyy, jollen pääse käsiksi tietoon, jota säilytän koneeni kiintolevyllä. Sekasortoista olotilaa oli vaikea hallita sinä onnettomana lauantai-iltana, jolloin kone vihdoin kieltäytyi käynnistymästä. Sunnuntaina en varmasti löytäisi korjaajaa ja koneen takaisin saaminen venyisi vielä kuviteltua pidempään. Apua!

Oli itsetutkiskelun paikka ja ymmärsin lopulta, että olin langennut pahasti abhiniveshaan, ns. viidenteen kuolemansyntiin joogafilosofiassa. Tarkasti ottaen abhinivesha tarkoittaa elämään tarrautumista, joka ilmenee jokapäiväisessä elämässä liiallisena kiintymisenä asioihin. Pohjimmiltaan siinä on kyse kuoleman pelosta, joka johtaa haluun elää ikuisesti ja nauttia niistä asioista, jotka tuottavat meille mielihyvää.

Maanantaina elämä hymyili minulle tietokoneen poissaolosta huolimatta. Sain aikaan asioita, joita olin pitkään ajatellut tekeväni. Samalla elämä taas muistutti minua, kuinka kaikkeen maalliseen tulisi olla kiintymättä, sillä kaikki on katoavaista. Myös tämä elämä.

Pelko olla ilman tietokonetta hävisi (ainakin muutamaksi päiväksi). Mitähän saisin aikaan, jos nujertaisin sen perimmäisen kuolemanpelon?