Kimalluksen blogit

Jokapäivän yamaa ja niyamaa: Osa 1 - Santosha

On aamu. Istun bussissa matkalla sairaalaan. Matka kestää n. 45 minuuttia, joskus enemmän, ei koskaan vähemmän. Tie on mahdottoman kuoppainen ja hidastetöyssyjä täynnä. Linja-autosta on unohtunut tarkastaa hydrauliikka, eikä sitä ole varustettu ABS jarruilla. Kuski ajaa kuin riivattu hullu, kaasuttaa ja jarruttaa sen mukaisesti. Hän parhaillaan kilpailee edellä ajavan joukkoliikennevälineen, tai sanoisinko joukkotuhovälineen kanssa, kumpi ehtii ensin seuraavalle pysäkille.

Ohitustilanteet ovat jännittäviä. Kuskeja ei tunnu haittaavan, että ylikuormitettu ikivanha linja-auto ei kiihdy ylämäessä tarpeeksi niin, että pääsisi ohi ennen kuin vastaantuleva linja-auto ennättää kohdalle. Kolme täpötäyttä kaasut pohjassa ajavaa linja-autoa vierekkäin pientareettomalla kaksikaistaisella tiellä ärsyttää takana ajavia pikkuautoilijoita ja tusinaa moottoripyöräilijää, jotka myös mielisivät ohittamaan. He osoittavat mieltään tööttäilemällä vimmatusti. Lehmät eivät näystä piittaa. Ne vain jauhavat muovipusseja, joita kasvaa Hublin ja Dharwadin välisillä pelloilla ja tien pientareilla runsaasti.

Kanssamatkustajani kuuntelevat innoissaan kun uudet ja vanhat hitit soivat rämisevästä radiosta täydellä volyymilla. Itse kuuntelisin mielelläni musiikkia omasta Ipodista, mutta pauhu estää sen.

Joudun pinnistelemään olemaan rauhallinen ja antaa matkan sujua turhaa stressiä keräämättä. Onneksi kaikki muut ovat bussissa sisällä rauhallisia. Eräs istuimeni vieressä seisova leveäperäinen rouva on niin rento, että hän nojaa pakaransa melkein naamalleni. Onneksi minulla on sentään istumapaikka.

Yritän pysyä positiivisena. Joogafilosofia opettaa olemaan tyytyväinen joka tilanteessa, löytämään sen mistä voi iloita. On tässä sentään joku väline millä kulkea, ettei tarvitse kävellä ja matka on kuitenkin hyvin mielenkiintoinen. Jännitystä ainakin riittää. Lisäksi aina tulee nähtyä jotain hassua intialaiseen tapaan. Voin esimerkiksi laskea kuinka monta tien poskessa kakkaajaa näen yhden matkan aikana.

Matka on tähän mennessä päättynyt onnellisesti joka kerta (paitsi kun rengas on puhkesi ja loppumatkan joutui kävelemään). Olen tyytyväinen saapuessani sairaalaan ja päästessäni seuraamaan potilaita. Opettajani Dr Aaksah on suuri innostuksen lähde ja bussimatka onkin jo mennyttä elämää, iltapäivän paluumatkaan asti. Mutta siihen on vielä onneksi kuusi tuntia aikaa.