Kimalluksen blogit

Jokapäivän yamaa ja niyamaa - Osa 2 - Ahimsa

Kello on varmasti yli kaksi yöllä. Olen pyörinyt sängyssäni jo monta tuntia. Uni ei vain tule. Tein syvärentoutumisharjoitustakin vaikka kuinka kauan, eikä tunnu missään. Yleensä se toimii aina, pari minuuttia ja olen unten mailla. Minulla on liian paljon ajateltavaa. Päätän antaa ajatuksille periksi ja antaa niiden vain tulvia. Vihdoin huomaan unen omaisten kuvien pyörivän ajatuksissani, nyt sitä mennään, unta kohti. Ihanaa!

Puoliunessa kuulen heikon korvaa kohti lähestyvän äänen. Se voimistuu. Ääni on kuin pieni sirkkeli, ja se tunkeutuu tietoisuuteeni kivuliaammin kuin itse hyttysen mielessä oleva pistos. Valppaana, valmiina vastahyökkäykseen, odotan, kunnes hyttynen on aivan korvan juurella. Läimäytän itseäni täysiä korvaan. Hyttynen on kuollut. Sekunnin kestävää voitonriemua seuraa tietoisuus unohtuneesta väkivallattomuuden periaatteesta. ”Hitto vie, se ahimsa…”

Taas täysin valveilla alan miettiä onko väkivallattomuus ollenkaan mahdollista, varsinkaan kun on kyse itikoista. Oloni ei parane ollenkaan kun tajuan, että käytin harkittua väkivaltaa ja tapoin kylmäverisesti elävän olennon omaan korvaani. Olihan se kuitenkin itsepuolustusta, totean.  Silti jään miettimään tappajan rooliani. Treffit nukkumatin kanssa ovat joka tapauksessa lykkääntyneet.

Ihmisen luonteen kehitysasteen voi määritellä siitä, miten hän reagoi yllätystilanteissa. Aäripäinä ovat ne, jotka toimivat vaistonvaraisesti ja toisessa päässä taas puhtaasti järjen kanssa toimivat ihmiset. Aggressiivinen ensisuhtautuminen on esimerkki ensimmäisestä. Vihainen suhtautuminen ympäristöön taas johtuu pelon tunteesta, siitä että ympäristö koetaan uhkaavaksi.

Ampiaiset, muurahaiset, madot, sisiliskot ja kaikenlaiset koppakuoriaiset (paitsi ehkä torakat) eivät enää aiheuta minussa shokinomaista huitomista ja avun huutoja.  Annan niiden ryömiä ja pyöriä rauhassa pitkin asuntoamme täällä Hublissa. Sisilisko ainakin syö torakoita, joten niitä ei näy usein. Hyttysten pelko on se, jota en ole saanut koulittua itsestäni pois. Hyttyset uhkaavat minua öisin, vaikka miten aseistautuisin. Joka kerta niiden lähestyessä ajatukseni jakautuvat seuraavanlaisesti:

1. Tapa se.
2. Odota sopivaa hetkeä.
3. Hyökkää vaikka satuttaisit itseäsi.

Joskus järki kerkeää väliin ja muistan, että olen laittanut hyttysrasvaa myös korviin. Kuitenkin, sängyssä pyörittyäni, kuumassa Intian yössä jo muutaman tunnin hiestä tahmeissa lakanoissa, tappajan rooli saa minusta yliotteen. Tunnen olevani kuin Brad Pitt Seven elokuvassa. Tarpeeksi provosoituna minustakin tulee murhaaja: hyttysmurhaaja.

Ahimsa, väkivallattomuus, ei rajoitu vain fyysiseen väkivaltaan. Se koskettaa myös ajatuksiamme. Kun ajattelemme pahaa toisista, syyllistymme ahimsan periaatteen rikkomiseen. Kun ajattelemme pahaa itsestämme, toistuu sama virhe. Tämä ja hyttysen murha mielessäni pelkään, että ahimsa ei olekaan mahdollista. Rauhoitun kuitenkin muistaessani, että elämän kehitysrataa mennään eteenpäin tai taaksepäin. Tai voihan sitä polkea paikallaankin. Jooga auttaa eteenpäin ja mahdollisuus positiiviseen muutokseen löytyy aina. Kunhan pidän tämän mielessä ja jatkan harjoittelua, on siis toivoa, että jonain päivänä pääsen irti murhanhimostani.