Kuinka monta unelmaa vapaus maksaa?
27.08.2011 klo 19:00Korkeakoulututkinto, hyväpalkkainen työ, omistusasunto, auto ja kesäasunto. Oma prinssi ja kaksi lasta. Lapsesta asti minulle on kerrottu, mitkä ovat hyvän elämän avaimet, mikä tavoiteltavan arvoista. Lapsesta asti minua on kannustettu tähtäämään mahdollisimman korkealle. Minä pystyisin mihin tahansa, kunhan tekisin työtä sen eteen. Kannustusta ei ole koskaan puuttunut, kykyjäni ei ole koskaan epäilty. Minä pääsisin niin pitkälle kuin unelmani vain kantavat, kunhan en tyytyisi keskinkertaiseen.
Ja työtä minä tein. Tavoittelin unelmia, jotka oli valmiiksi minun puolestani saneltu. Vuosia jatkoin samalla tavalla, juuri kyseenalaistamatta päähäni taottuja tavoitteita. Tein uhrauksia, luovuin asioista jotka eivät auttaneet minua päätavoitteissani. Elin kurinalaista elämää tavoitteena joskus häämöttävä hieno ura, perhe ja oma asunto.
Vuosia minä luulin, että korkeat tavoitteet luovat vapauden. Tietysti. Koulutuksella varmistaa hyvän työn, omaisuudella taloudellisen vapauden. Kukaan vain ei kertonut, miten ne voivat myös kahlita. Mitä pidemmälle on edennyt, sitä vaikeampi on tulla takaisinpäin. Mitä enemmän on saavuttanut, sitä vaikeampi on luopua siitä kaikesta.
Eräs tuttavani erosi hiljattain nuoruuden rakkaudestaan. Nyt kolmekymppisenä hän on jäänyt kahden lapsen ja asuntolainan kanssa kaupunkiin, jossa ei halua asua, ammattiin jossa ei halua työskennellä. Hän on vuosien saatossa rakentanut unelmistaan näkymättömiä kahleita itselleen. Kadehdin hänen elämäänsä joskus, hän saavutti jo nuorena niin paljon, mutta nyt hän on se, joka on vankina omissa unelmissaan.
Toinen tuttavani pakkasi vähät tavaransa ja lähti vuodeksi ulkomaille. Hän ei ole koskaan ollut materian perään, hänellä ei ole korkeaa koulutusta, eikä myöskään suurempia velkoja tai sitoumuksia. Hän ei ehkä ole muiden silmissä se kaikkein menestynein, mutta vapaampi hän on kuin kukaan muu meistä. Hän voi mennä ja tulla niin kuin haluaa.
Olen yrittänyt miettiä, mitkä unelmistani ovat oikeasti omiani. Mitä niistä oikeasti haluan, juuri nyt, ja mitkä ovat vain minuun vuosien saatossa istutettuja ulkokultaisia tavoitteita. Olen jahdannut näitä tavoitteita niin paljon että niistä on tullut osa identiteettiäni, mutta nyt ymmärrän, että jostakin minun on luovuttava. Kaikkea en pysty toteuttamaan, en siinä täydellisimmässä muodossaan, en minun resursseillani.
Nyt on sopiva hetki käydä inventaariota elämästäni, ennen kuin kahlitsen itseäni liikaa asioilla, joita en edes halua. Nyt ymmärrän paremmin elämän rajallisuuden ja omat rajoitteeni kuin teini-iässä tehdessäni näitä suunnitelmia ja tavoitteita. Elämää katselee nyt aivan toisella tavalla, paljon realistisemmin. Mustavalkoinen maailma on saanut uusia värisävyjä ja ulottuvuuksia.
Joskus sitä vain kasvaa ulos unelmistaan. Ennen niin tärkeät tavoitteet eivät enää merkitse yhtä paljon. Tunnen välillä ahdistusta siitä, että olen takertunut tavoitteisiin, joita haluan vain siksi, että minun pitäisi niitä haluta. Koska en halua olla epäonnistuja muiden silmissä. Koska muuta vaihtoehtoa ei minulle ole koskaan tarjottu.
Mutta unelmista luopuminen tekee todella kipeää. Tekee jo nyt, vaikka en ole tehnyt vielä mitään päätöksiä. Tavallaan olen onnellisessa asemassa, en ole kahlinnut itseäni vielä kovin pahasti. Minulla ei ole perhettä, ei asuntolainaa, ei maisterinpapereita. Minun ei tarvitse luopua kovin paljosta, lähinnä vain unelmien tasolla.
Vuosi vuodelta olen alkanut arvostaa enemmän vapautta. Elämä on lyhyt, en halua elää sitä kahlittuna johonkin, mikä ei ole minua itseäni. Mutta kuinka paljon vapaus oikeasti maksaa? Kuinka paljosta minun täytyy luopua, jotta saan murrettua suurimpia kahleita? Kuinka monta unelmaa minun täytyy uhrata jotta voin olla oikeasti vapaa ja onnellinen? Olenko vielä valmis siihen?
3.7 (28 arvostelua)
