Kuka meistä puhuu totta?

Olen mielenkiinnolla seurannut internetin prostituutio-aiheisia keskusteluja. Keskustelijoiden mielipiteet ovat jakaantuneet ja prostituoituja yleensä joko syytellään tai säälitään. Prostituoidut itse puolestaan asettuvat usein puolustuskannalle.

Se on tietysti luonnollista. Ihminen, jolla ei ole alasta omakohtaista kokemusta, joutuu usein muodostamaan mielipiteensä stereotypioiden varaan, alastahan on varsin vähän tutkimus- ja asiatietoa. Varsinkin jos henkilö itse pitää seksiä ja seksuaalisuutta intiiminä ja rakastavaisten välisenä asiana, voi hänen olla vaikea ymmärtää muiden poikkeavaa suhtautumista asiaan.

Itse osaan erottaa maksullisen seksin ja rakkauteen tai himoon perustuvan rakastelun toisistaan. En silti väitä, etteivät nämä kaksi joskus ikävästi kohtaa. Olen varma, että seksin myyminen vahingoittaa jollain tavoin – tai ainakin jättää jälkensä – omaan seksuaalisuuteeni ja riistää hieman intimiteettiä seksin ympäriltä. Mutta tämän kokee jollain tasolla varmastikin jokainen, joka on harrastanut seksiä useamman kuin yhden ihmisen kanssa.

Prostituoitu on helppo leimata joko uhriksi tai syntiseksi. Jos taustalla on mielenterveysongelmia, narkomaniaa, insestiä tai muita uhriuttavia tekijöitä, on helppo väittää, että ne syyt ovat ajaneet ihmisen tällaiseen ”radikaaliin” tekoon. Tämän näkemyksen mukaan ihminen jatkaisi oppimaansa uhrikäyttäytymistä prostituution avulla. Jos taas tällaisia syitä ei ole taustalla, prostituoitu leimataan kevytkenkäiseksi ja rahanahneeksi. Useat näyttävät kuvittelevan, ettei muita selityksiä olekaan.

Tällaisessa ajattelussa unohdetaan se, että jokainen ihminen on yksilö ja jokaisella on oma tarinansa taustallaan. Ei prostituoituja – kuten ei muitakaan ihmisiä – voi luokitella kovin mustavalkoisesti. Jokaisella on ollut omat syynsä ajautua alalle ja niitä syitä ei ole aina kovin helppo eritellä. Pelkkä köyhyys ei saa ketään myymään itseään, vaan taustalta löytyy varmasti paljon muutakin. Eikä esimerkiksi insesti itsestään tee kenestäkään huoraa. Syitä on useita ja sattumallakin on aina osansa.

Entä prostituoidut sitten? Miksi he niin kiihkeästi puolustelevat työtään? Puhuvatko he totta?

En usko, että he varsinaisesti valehtelevat. He ehkä lähinnä jättävät mainitsematta niitä ikäviä puolia. Miksi heidän pitäisikään, vastustajathan tekevät sen heidän puolestaan?

Ihmisellä on tarve oikeuttaa ja kaunistella tekojaan. On hyvin vaikea elää itsensä kanssa, jos tietää tekevänsä jotain oman moraalinsa tai ihanteidensa vastaisesti. Mitä voimakkaammin prostituution vastustajat huutavat, sitä voimakkaammin herää prostituoiduissa tarve puolustella tekojaan sekä itselleen että toisille.

Itse tunnistan tämän reaktion itsessäni lukiessani ikäviä kommentteja prostituoiduista. Tunnen itseni huonoksi ja halvehdittavaksi, mutta samaan aikaan – etenkin kun huomaan kommenttien perustuvan pelkkiin oletuksiin – alan hokea itselleni, miten nämä ihmiset eivät tiedä mistään mitään, ja ehkä hieman kaunistelenkin kokemuksiani.

Samanlaista taistelua käyn tätä blogia kirjoittaessani. Pelkään, että minut leimataan näiden kirjoitusten vuoksi ja joskus huomaan syyllistyväni turhaan puolusteluun. Samalla alitajuntani hokee, että läväytä ne uhrikortit pöytään, niin vältyt turhalta syyttelyltä.

Toisaalta myös pelkään antavani vääränlaisen kuvan tästä työstä. Tavallaanhan minä itse sairauteni myötä vahvistan sitä käsitystä, että prostituoidut ovat näitä ”mielenterveysongelmaisia, narkomaaneja tai insestin kokeneita”. Tunnen siinä mielessä hieman pettäväni prostituution puolestapuhujat. Mutta minä kirjoitan tätä vain omien kokemusteni pohjalta ja yritän olla mahdollisimman rehellinen sekä itselleni että muille. Minun on vaikea puhua muiden puolesta, koska en heidän tilanteitaan tunne.

Uskon myös, että osittain prostituoidut tavallaan hyötyvätkin näistä moralisoijien maalaamista kauhukuvista ja halveksinnasta. Prostituution stigmatisointi nostaa uusien tyttöjen kynnystä siirtyä alalle. Se taas tarkoittaa enemmän asiakkaita alalla jo oleville. Ja mitä enemmän on kysyntää, sitä suurempia palkkioita on mahdollista pyytää.

Törmäsin tähän ajatukseen edellistä blogiani kirjoittaessani, kun useammat alaa harkitsevat ottivat minuun yhteyttä ja kyselivät neuvoja aloittamisen suhteen. Hämmästyin itsekin kiusausta kuvailla alaa kauheammaksi kuin mitä se todellisuudessa on. Mielessäni heräsi myös pieni närkästys siitä, että minulta kyseltiin neuvoja. Miksi minun pitäisi auttaa yhtään ketään, hehän voivat vielä viedä minun asiakkaani?

Keskustelupalstoilla ja internetissä ylipäätänsä ihmistä suojaa anonyymiteetti, joka vähentää itsesensuuria. Kasvojaan ei voi sanomisiensa vuoksi menettää, koska niitä ei ole. Siksi suhtaudun aina kriittisesti nimettömiin kommentteihin. On niin paljon helpompaa halveksia tai syyllistää muita nimimerkin takaa.