Hei maailma!
15.04.2010 klo 20:49
Kartanon kesäisillä niityillä käyskenteli kaksitoista lammasta ja kilipukki. Elokuussa -95 synnytin ihanan tyttären, pehtoorintalon prinsessan. Elämä oli muuttunut melkoisesti spontaanista kaupunkielämästä. Ninan ja mun säännölliset laulusessiot jatkuivat Pianohuoneessa. Virginia Woolfin Oma huone...
Eräänä päivänä vanha luokkakaverini Tanja soitti yllättäen. Se oli ruvennut soittamaan afrikkalaista djembe-rumpua ja halusi nyt perustaa bändin, jossa yhdistyisivät rummutus ja kalevalainen kansanperinne. Nyt se kyllä soittaa väärälle tyypille. Mä en todellakaan lähde mihinkään hörhöprojekteihin! Mulla oli ruvennut olemaan jonkin verran keikkoja, taustakuorojuttuja, ja ajattelin, että aika on kortilla kun on pieni lapsi ja kaikkea. En voisi ruveta könyämään missään treenikämpillä. Nauroin päin luuria ja kysyin, mitä se nyt oikein meinaa. Mä en jaksa mitään kansanmusiikkia. Tanja selitti täysin kärsivällisesti ja mun ivanaurut ohittaen, että sillä on sävellyksiä ja sanotuksia. Haluaisinko kuulla, tavataanko? Mä suostuin, mutta sillä ehdolla, että saisin sorkkia perinteisiä sovituksia. Ehdotin myös heti, että mukaan vois tulla yksi Nina, joka on laulaja, saisi heti täydempää laulusatsia. Jos tästä nyt siis ylipäänsä mitään tulisi.
Me treffattiin. "Annapas ajan kulua, päivän mennä, toisen tulla..." Jotain tässä kyllä on, melodia ei oo hullumpi! Annas kun mä vähän soinnutan ja jatkan tätä... Tein sen valmiiksi ja tavattiin meillä kaikki kolme. Esittelin Tanjan ja Ninan toisilleen ja ruvettiin hommiin. Rämppäsin sointuja syntikalla, Tanja paukutti djembeään ja lauloi myös, olin kirjoittanut kolme stemmaa. Jotenkin hauska meininki! Kirjoitin myös Paavon virteen (?!) stemmat ja vähän muuntelin sointuja. Biisit oli äkkiä otettu haltuun ja tuota pikaa Tanja järkkäsi meille keikan Karjalaisten Talolle. Me kivuttiin lavalle ainakin omasta mielestämme kuin maailmantähdet tukat auki ja pitkät mustat takit (Ninan kanssa oltiin oikeesti toisistamme tietämättä ostettu samanlaiset) päällä, Tanjalla ehkä jotain vähän säyseämpää mutta stailia. Vedettiin ihan täysillä ne biisit eikä oikein edes tiedetty, mikä se tilaisuus on. Paavon virren aikana, jolloin en jossain kohtaa yhtäkkiä soittanutkaan syntsaa, konkotin polvet koukussa lavan etureunaa edestakaisin tinaturnermaisesti mikrofoni kourassa ja kuvittelin selkeesti olevani rokkistara. Voi taivas...Jengi istui selät suorina penkkiriveissä ja me hilluttiin korkealla lavalla, paikka muistutti koulun juhlasalia. Yleisön joukossa istui myös pörröpäinen tyyppi 70-luvun Noppa-lastenohjelmasta. Se tuli meidän luo tilaisuuden jälkeen. Tuutteko keikalle Maailma Kylässä-festivaaliin Kaisaniemeen? Onko teillä bändiä? Pörröpää oli jostain syystä vaikuttunut meidän esityksestä. Hei tää ei oo totta...Jostain on keksittävä lisää biisejä. Ja bändi! Me tarvitaan bändi ja vähän äkkiä. Meillä on keikka parin viikon päästä!
Too far, just a little more speed/I´ll get there in time, you just watch me!
Sini, SHINA www.myspace.com/shinaband
