Marsmars
09.05.2010 klo 19:51
Nyt lähden lenkille. Ei sinänsä mitään ihmeellistä auringon alla; ihmisethän tuppaavat ravaamaan yhtenään ja sehän on näppärä tapa pitää peruskuntoa yllä, kun tarvitaan vaan lenkkarit eikä sen kummempia vempeleitä tai kalliita salijäsenyyksiä. Minulle tämä on, jälleen kerran, ihan uutta. Viime kerrasta on...liian kauan. Taisi olla viime syksynä. Isäni juoksi aikoinaan maratooneja ja juokseminen on itselleni ollut aina viha-rakkausjuttu ja lenkit verrattain lyhyitä ja kerrat satunnaisia. Jos sittenkin menisin vasta huomenna...Raju pakkastalvi pakotti astmaattisen taipumukseni vuoksi pysyttelemään enimmäkseen sisätiloissa ja jo kävelykin ahdisti keuhkoja. Samaisen taipumuksen takia keuhkoja olisi rasitettava säännöllisesti. Ilma on täydellisen tihkusateisen kostea. Ihan jo terveyssyistä: go!
Hei vaan, näin se menee, muistan kyllä! Fame, I´m gonna live forever...näytänköhän virtaviivaiselta gasellilta (no juu en taida), onkohan askel tarpeeksi kevyt? No eipä ole ei, huomaan sen kyllä ihan liian pian. Kaikki kropassa vetää armottomasti alaspäin. Kymmenen vuotta ja kymmenen kiloa sitten kaikki oli helpompaa. Tunnen itseni joulupöydästä karanneeksi possuksi, joka on survonut sorkkiinsa ensimmäiset eteisestä löytämänsä lenkkarit ja päättänyt pinkaista pakoon yltäkylläisyyden kirousta. Juokse tai tule syödyksi!
En halua heti antaa periksi, vaan muistan keksimäni systeemin. Kolme hengitystä sisään, neljä ulos. Näin muutama kerta ja askeleet ja hengitys asettuvat ihmeen pian yhteiseen rytmiin. Kieli melkein roikkuu ulkona suusta ja liian monta autoa menee ohi. Suu kiinni, koita edes vähän näyttää siltä, että tekisit tätä useinkin. Äh, hengitys sekosi samalla ja tunnen, kuinka naamassani on jättimäiset punaiset läiskät ja nenän ja suun seutuvilla on todennäköisesti valkoinen kolmionmuotoinen alue. En takuulla saa alkuunkaan tarpeeksi happea.
Ajatus alkaa kaikesta kärsimisestä huolimatta virrata. Mieleeni tulvii ihmeellisiä dialogeja ja omituisia reittejä ratkaista epäselvyydessä kelluvia asioita ja tilanteita. Huomaan keskittyväni niihin lähes yhtä paljon kuin laskusysteemiini. Go-with-the-flow-go-with-the-flow. Käännyn vajaan vartin juostuani kotiinpäin ja tunnen selvästi maailman vastavirran. Taas hetken aikaa rankempaa, ennenkuin rytmi löytyy. Kun pääsen kotiin, aion heti googlata Famen biisejä, nehän oli loistavia! Ja Staying Aliven Intron. Jes-jes-jes-huh-huh-huh-e-nää-ly-hyt-mat-ka. Ja perillä, voitonriemuisena itseni edessä. Suihkuun ja vankkumaton päätös: tämä ei saa jäädä tähän. Jos ei huomenna, niin ylihuomenna. Tiedän, että käyn joka kerta itseni kanssa saman lähtemisen kamppailun, koska olen todellakin mukavuutta rakastavaa sorttia. Sittenhän kamppailen. Ja hitto soikoon, ainakin osan taisteluista aion voittaa! Oi euforia!
Askel askeleelta etenen
Sini, SHINA www.myspace.com/shinaband
