Kimalluksen blogit

Muistinmenetyksiä

En tiedä onko kyse ainoastaan Sikaraavaalle vai koko mieslajille tyypillisestä ilmiöstä, mutta ainakaan Sikaraavaan päässä ei tunnu pysyvän kuin korkeintaan hattu. Oli kyse sitten tavaroiden sijainnista tai tulevista tapahtumista, Sikaraavas ei muista mitään. Ainoa apu tähän ongelmaan on ilmeisesti Emäntä, joka tietää ja muistaa kaiken Sikaraavaankin puolesta. Tämä ainakin tuntuu olevan olettama.

Yli vuosikymmenen kokemuksella Sikaraavaan muistiongelmista olen tullut siihen johtopäätökseen, että Sikaraavas muistaa ainoastaan ne asiat, jotka häntä aidosti kiinnostavat. Se ei kuitenkaan päde tavaroiden sijaintiin, sillä poissa silmistä = poissa mielestä. Tämän pohjalta Sikaraavas tuntuu lisäksi olettavan, että myös Emäntää kiinnostavat ne asiat, jotka tämä puolestaan muistaa. Vaan eihän asia niin ole. Jonkun vain on muistettava pikkupossujen tarkastuskäynnit, sovitut tapaamiset, läheisten merkkipäivät, villasukkien sijainti... Ja koska se joku ei ole Sikaraavas, se on Emäntä.

Kun on muistettavana neljän ihmisen asiat, ei Emännänkään muistikapasiteetti aina riitä. Joskus on kertakaikkiaan pakko tiedustella Sikaraavaalta jonkin esineen sijaintia, varsinkin kun hän on tiettävästi ollut viimeisin sitä käsitellyt henkilö. Noin 99% ajasta Sikaraavas kiistää tietävänsä mitään asiasta. Valitettavan usein käy kuitenkin niin, että jopa tunteja kestäneiden etsintöjen tuottaessa vihdoin tulosta, Sikaraavas toteaa yllättäen "joo, mä laitoin sen sinne viime viikolla". No niinpä tietysti!

Kuuluuko? Kuuntelen.

Emäntä: Blaablaa bla blaa blaa blaa.
Sikaraavas:  …
E: Blaablaa bla blaa blaa blaa?
SR: …Mmmh?
E: BLAABLAA BLA BLAA BLAA BLAA!
SR: …mmmtäh??
E: BLAABLAA BLA BLAA BLAA BLAA!!!!
SR: Mitä?
E: …

-------------

E: Kas, blaa blaa bla blaa blaa!
SR: …

Kolme päivää myöhemmin:

SR: Hei, tiesitkö että blaa blaa bla blaa blaa?
E: *huokaus*

-------------

Tässä muutama esimerkki usein toistuvasta keskustelukaavasta Sikaraavaan kanssa. Vaikka huoneessa olisimme vain me kaksi, Sikaraavas harvoin edes olettaa minun puhuvan hänelle. Kun sitten toistan sanomani useampaan kertaan varmistaakseni viestin perillemenon, sitä tavataan kutsua nalkuttamiseksi. Toiseen suuntaan tämä varmistelu ei toimi, sillä Sikaraavaalle vaikeneminen on kuuntelemisen merkki. Jos en siis reagoi mitenkään kerrottuun asiaan, oletus on, että olen kuullut ja painanut kuulemani visusti mieleeni.

Parhaiten Sikaraavaan huomion tavoittaa Internetissä: Skypellä, Messengerillä tai irkkaamalla (IRC), toisinaan jopa sähköpostilla. Toimii myös kotioloissa ja kauppareissuilla, joilla Sikaraavas tuppaa tylsistymään, ellei saa seurustella nettiystäviensä kanssa puhelimen välityksellä. Nykyisin tarjolla on myös vaihtoehtoinen, joskin huomattavasti vanhanaikaisempi, kommunikointiväline - uusin harraste Sikaraavaan loputtomassa listassa on näet lyhytaaltoradio. Kotipihan korkeimpaan puuhun hilatun teleskooppivapa-antenniyhdistelmän lisäksi LA-radio piti saada kuulumaan myös autossa. Ja kuuluihan se: DONG dongdongdongdong DONG dongdongdongdong DONG oli ääni, joka lähti auton katolle asennetusta ylipitkästä "piiskasta" aina parkkihalliin ajettaessa. Itse radiovastaanottimesta taas kuului lähinnä rätinää ja kohinaa, satunnaisia taksikuskien, työmiesten ja muiden radiota työssään käyttävien henkilöiden keskusteluja lukuun ottamatta. Ja mikäpä sen mukavampi tunnelmankeventäjä automatkoilla, kuin rätisevästä radiosta pukkaava kirosanatulva lasten istuessa takapenkillä korvat höröllä.

Ehkä legendaarisin esimerkki Sikaraavaan kuulemattomuuksista on pari vuotta sitten tehty lomamatka. Teimme sen samaan aikaan ja samaan paikkaan kuin monena muunakin vuonna sitä ennen. Kesälomista päätettäessä olin pyytänyt Sikaraavasta merkitsemään työpaikkansa lomalistaan loma-ajankohdan syksylle eli varsinaisen kesälomakauden ulkopuolelle. Syksyn lähestyessä kävi ilmi, että Sikaraavas oli epähuomiossa merkinnyt loman väärälle kuukaudelle (jonka hän poikkeuksellisesti itse huomasi), mutta asia oli onneksi helposti korjattavissa. Lentotiedot saimme hyvissä ajoin vanhemmiltani, joiden kanssa olimme lomalle lähdössä. Pari viikkoa ennen lähtöä Sikaraavas vihdoin havahtui ja vinkaisi "Mitä, ollaanko me lähdössä Paikkaan X lomalle?! Ei mulle oo mitään kerrottu!" (<= vakioselitys nro 1). Tiedusteltaessa miksi hän kuvitteli, että osa lomapäivistä piti varata syksylle, vastaus kuului "Mistä minä tiedän!" (<= vakioselitys nro 2). Niin kai se sitten on, että Emäntä vie ja Sikaraavas vikisee!

Sarjaharrastaja iskee

Yhdessä oli oltu jo muutama vuosi ja muutettu saman katon alle, kun karmea totuus alkoi pikkuhiljaa paljastua: Sikaraavas on sarjaharrastaja! Alku vaikutti melko vaarattomalta - Sikaraavas päätti harrastaa valokuvausta. Sitä varten piti tietysti hankkia järjestelmäkamera. Tai pari. Ja siihen tietysti vaihto-objektiivi. Tai pari. Tai useampikin on hyvä olla. Ja jalusta. Ja monopodi. Ja pieni pöytäjalusta. Ja paljon filmiä - tämä oli vielä ennen digiaikaa. Ja varuiksi vielä pieni pokkarikamera, se on näppärä peli. Varusteille tarvittiin tietenkin myös laukku. Lisäksi piti vielä liittyä paikalliseen kamerakerhoon, jotta pääsisi hyödyntämään heidän pimiötilojaan. Ja tilata valokuvauslehti. Tai pari.

No, pitäähän miehellä harrastuksia olla - vaan kuinkas valokuvauksen kanssa sitten kävikään? Kamerakerholla Sikaraavas ei käynyt kertaakaan, vaikka jäsenmaksuja maksettiin vuodesta toiseen. Niinikään valokuvauslehdet tupsahtelivat postiluukusta, mutta kukaan ei niitä lukenut. Valokuvauksen peruskurssitkin jäivät käymättä. Kahden opiskelijan Excel-budjettitaulukkoon ilmestynyt usean sadan markan vaje paljastui objektiivihankinnaksi, joka oli tuplasti kalliimpi kuin Sikaraavas oli minulle tunnustanut. Osaa valokuvista ei ole vieläkään kehitetty. Onneksi Sikaraavaalla oli jo uusi uusi harrastus työn alla.

Retkeily ja vaellus - vihdoinkin harraste, jonka "vaatimalla" varustemäärällä ei ole mitään ylärajaa! Viisi makuupussia ei ole vielä mitään, kolmella teltalla ja parilla laavulla jo melkein pärjää. Makuualustoja voi ostaa aina kun uusi malli tulee markkinoille. Erilaisia retkikeittimiä on hyvä olla viidestä kymmeneen. Kattiloita, puukkoja, kirveitä, myrskylyhtyjä, niitä ei ole koskaan liikaa. Eikä taskulamppuja - niitä kertyi niin paljon, että siitä tuli jo oma harrasteensa. Neljäkymmentä ei ole vielä mitään - ja niitähän voi sitä paitsi tuunata! Sikaraavas harrastaa sivutoimisesti myös lamppubongausta, ja kertookin salamannopeasti televisio-ohjelman poliisin käyttämän taskulampun merkin ja mallin siitä lähtevän valokeilan perusteella. Tärkeä taito sekin. Ja onhan näitä erilaisia retkeilyvarusteita päästy testaamaan myös tositoimissa - noin kolme kertaa viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Tuunaamisesta puheen ollen... Kauko-ohjattavat autot ja lentokoneet - siinäpä harrastus isältä pojalle! Poika tuli perheeseen kylläkin vasta muutama vuosi sitten. Onneksi isällä on ollut jo sitä ennen aikaa puuhastella muutaman kokoa-se-itse radio-ohjattavan auton ja lentokoneen parissa. Tosin autosta taitaa tälläkin hetkellä olla joku ratkaiseva osa rikki ja lentokone on ilman siipiä puoliksi koottuna laatikossa ullakolla. Mutta ajatus on tärkein.

Pyöräily, se taitaa olla vielä mainitsematta? Hieno liikuntaharrastus ja näppärä tapa taittaa lyhyehköt työmatkat. Vaan ei sitä millä tahansa munamankelilla voi harrastaa, vaan pitää olla kunnon pelit ja vehkeet. Pyörän runko tilataan mittojen mukaan Ameriikan ihmemaasta, samoin kuin kengurunnahkaiset pyöräilykengät. Lisäksi tarvitaan oikeanlaiset vanteet, renkaat, polkimet, satula, ketjut, jarrut, ohjaustanko, valot... Ja luonnollisesti useampi polkupyörä erilaisiin käyttötarkoituksiin. Noin viisi kappaletta on ihan hyvä määrä. Paras säilytyspaikka niille olisi kuulemma ollut makuuhuoneen seinällä, mutta ikäväkseen Sikaraavas joutui säilömään armaansa perinteisemmin autotalliin.

Eikä tässä vielä kaikki. Kylmä hiki otsalla tarkkailen päivästä toiseen Sikaraavaan hankintoja: ei kai tästä vain ala uusi harrastus? Sana "kanootti" on livahtanut viime aikoina toistuvasti keskusteluihin - ja siinä ei varmasti yksi mela riitä, se kyllä tiedetään...