Kimalluksen blogit

Yhteiselon alkutaipaletta

Hyvää uutta vuotta 2010 kaikki blogini lukijat! Joulu on takana ja uusi vuosi on aloitettu reippain mielin. Edellisessä blogimerkinnässäni kerroin miten elämäni muuttui viime syksynä yks kaks kun päätimme muuttaa yhteen poikaystäväni kanssa. Jatketaanpa sitten siitä mihin viime vuonna jäätiin.

Hyvin pian sen jälkeen kun tavaramme olivat löytäneet paikkansa uudessa kodissamme, alkoi minulla aivan mahdoton sisustusbuumi! Kuten moni nainen tietää, voi maata järisyttävän sisustusbuumin lähtökohtana olla vaikkapa sohva tai ihan mikä tahansa esine. Ja kun tämä yksi esine tai huonekalu ei istu siihen haluttuun kokonaisuuteen, saa koko asunnon sisustus kyytiä. Olenpa siis viimeisen neljän kuukauden aikana pistänyt uusiksi lähes kaiken, mutta entisiä tavaroita (niitä mieluisimpia) on tullut säilytettyä, sekä omia että poikaystävänkin. Tällä hetkellä on menossa seinien maalaus…

Poikaystäväni on ollut mielissään näistä sisutuksellisista muutoksista, tai niin hän ainakin sanoo. Ainut ”ongelma” jonka hän kokee on se, että hän ei löydä enää omia tavaroitaan. Mitenkäs tuollainen on mahdollista? Mutta jotenkin tiedän poikaystäväni niin fiksuksi, että hän ajansaatossa oppii siihen, että se geelipurkki ei ole siinä käsienpesualtaan reunalla niin kuin aikaisemmin. Geeli on siirtynyt sen merkitsevän metrin verran siihen koriin, jossa koko talouden kosmetiikka sijaitsee. Pidän peukkuja (ihan meidän molempien puolesta) että tämä muutos valkenee hänelle piakkoin. :)

Tuo yllä oleva tavaroiden katoaminen on varmasti tullut tutuksi jokaiselle, joka on aiemmin asunut yksinään ja muuttanut yhteen asumaan toisen kanssa.  Toinen asia, jonka varmasti lähes jokainen yhteen muuttanut henkilö on kokenut on se, kun kaverit kyselevät että miten se yhteiselo on lähtenyt sujumaan. Aivan jokainen kavereistani on kysynyt tätä asiaa minulta ja aina tuo kysymys esitetään sellaisella tietyllä äänenpainolla ja joka kerta se ärsyttää aivan yhtä paljon, enkä tiedä miksi.

Eipä siihen sitten voi muuta vastata kuin totuuden mukaisesti. Yhteiselo on sujunut oikein hyvin, mitään ”ongelmia” (paitsi tavaroiden katoaminen) ei ole tullut eteen. Siinä vaiheessa kun olen sanonut että emme ole riidelleet kertaakaan seurustelumme aikana kysyjän suu loksahtaa auki. Siis mitä ihmettä, ette ole riidelleet kertaakaan? No eipä olla, ei. Ja en koe tätä mitenkään ”ongelmaksi” niin kuin moni muu tuntee kokevan. Miksi ihmisten pitäisi riidellä? Onko se joku parisuhteen mittari?

9. Vakiintuminen

"Kaikki hyvin oman rakkaan kanssa. Niinpä on luonnollista kaivata tässä kolumnissa esiteltyjä asioita koska on vaan niin helvetin tylsää. Kaveritkin pitävät mälsänä, aiheesta. On aika erota."

Näin olenkin blogissani päässyt City-lehden Sinkun elinkaari -kolumnin viimeiseen kohtaan: vakiintumiseen. Oli kulunut noin neljä kuukautta seurustelun aloittamisesta. Mielessäni oli pyörinyt jo jonkin aikaa ajatus yhteen muuttamisesta, mutta ääneen en ollut mitään asiasta sanonut. Monen asian yhtyeensummana kävi kuitenkin niin että moni asia eteni siihen tilanteeseen, että nyt oli oikea hetki avata suu aiheesta. Tai oikeastaan, sanotaanpa suoraan: samoihin aikoihin kun mietin yhteen muuttoa poikaystäväni kanssa, siskoni tyttö oli muuttamassa ensimmäiseen omaan asuntoonsa. Siskoni himoitsi kuola suupielestä valuen omaisuuttani: pyykinpesukonetta, ruokailuryhmää, lipastoa… Ja taisipa sisko ehdottaakin että enkö voisi muuttaa poikaystäväni kanssa yhteen. Siitä kait se ajatus sitten lähti… tai voimistui.

Eräänä iltana sitten sain kysyttyä poikaystävältäni tämän suuren ja merkittävän kysymyksen: ”Oletko koskaan ajatellut että voisimme asua yhdessä?”. Ja vastaus jonka sain, sai minut aivan tolaltani: ”Totta kai. Olen itsekin sitä miettinyt. Milloin haluat muuttaa tänne?” SIIS MITÄ IHMETTÄ? Kuulinkohan nyt ihan oikein?  Viitatakseni edelliseen blogimerkintääni tulipa mieleen hiukka eroavaisuus nykyisen ja exäni välillä. Exäni joka ei koko 8 vuoden yhteisen seurusteluajan aikana ollut pystynyt kuvittelemaan meidän asuvan yhdessä… ja nykyinen poikaystäväni joka neljän kuukauden seurustelun jälkeen oli valmis muuttamaan kanssani yhteen.

Ja niinhän siinä sitten kävi: viikkoa myöhemmin tästä päätöksestä alkoi tavaroiden rahtaaminen poikaystäväni luokse. Ennen tätä piti kuitenkin hiukkasen sulatella tätä asiaa omassa päässäni. En ollut koskaan asunut kenenkään kanssa yhdessä. Viimeisin mies joka oli saman katon alla asunut, oli oma isäni. Koska tilanne oli minulle niin uusi, halusin sulatella tätä asiaa pelkästään omassa päässäni. Vanhemmilleni ja siskolleni kerroin kyllä yhteen muutosta hyvin pian, ystävilleni vasta vähän myöhemmin Ja voitteko kuvitella mitä äitini kysyi kun kerroin hänelle yhteen muutosta? Hän kysyi että eikö tuo ole liian aikaista muuttaa yhteen noin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Sanoinpa sitten äidille että eipä tuo odottelu ennekään ole tulosta tuonut (viittaus exään…) ja että en halua koko elämääni haaskata odotteluun. Eipä äidillä ollut siihen mitään sanomista. Ei todellakaan!

Kaksi viikkoa siinä kaiken kaikkiaan meni kun raahattiin tavaroita ”ees taas”. Muuttaminen toisen luokse on hiukkasen eri asia kun muuttaminen yksinään. Ensinnäkin pitää miettiä että mitä tavaroita kummaltakin säilytetään ja mitä oikein tarvitaan kaksin tai edes yksin kappalein. Mutta jokainen joka on muuttanut tietää sen mahtavan tunteen kun kaikki tavarat ovat paikallaan ja ensimmäisen siivous on suoritettu. Se tunne on mahtava! Ja se kun saa vielä kokea tuon kaiken oman kullan kainalossa, mikään ei voi olla sen parempaa!

Seuraavassa blogimerkinnässäni lisää vakiintumisesta ja siitä miten elämä muuttui ja miten kaverit alkoivat pitää mälsänä.

Nykyinen vs. ex

Miksi meidän ihmisten elämässä vertaileminen on aina läsnä koko ajan ja kaikkialla? Kaikkea mahdollista pitää verrata aina ulkonäöstä ihmissuhteisiin saakka. Yhden päivän aikana ehtii verrata yhtä sun toista asiaa ja toisaalta, mikäpäs siinä. Joskus vertaileminen on tärkeää ja jopa suotavaa, mutta usein se on myös turhaa haihattelua, jos nyt puhutaan vaikka nykyisen poikaystävän vertaamisesta exään. Siinäpä yksi tapa miten voi aikaansa tuhlata oikein olan takaa.

Mutta kuten arvata saatatatte, aikaa on kyllä tullut tuhlattua aika paljon juuri tuolla tavalla. En tiedä olenko sitten jotenkin poikkeuksellinen nainen kun tätä ”mielenkiintoista” vertailua suoritan, mutta ehkäpä tuo vertailu kuuluu osittain siihen alkuhuumaan kun toinen on vielä täydellinen ilman mitään huononpuolen häivää ja exä tuntuu maailman kamalimmalta otukselta.

On niin helppo omassa mielessään miettiä monessa eri tilanteessa että exäni olisi varmaankin tehnyt näin ja toiminut näin. Onneksi nuo esiin tulleet eroavaisuudet voi tosiaan pitää visusti oman päänsä sisällä. Vaikka tuskin nykyinen poikaystäväni sitä pahaksi pistääkään kun teen vertailua hänen ja exäni välillä, tietysti nykyiseni ”hyväksi”. Ja ehkä vertailu voi olla hyvästäkin kun eroavaisuuksia exän ja nykyisen välillä löytää niin eipä tarvitse ainakaan todeta päätyneensä yhteen taas samanlaisen tyypin kanssa. Siitähän sitä voisi heittää jo villejä arvauksia mihin suuntaan tämäkin suhde etenee (tai ei etene).

Mutta koska me naiset (tai ainakin minä) ollaan niin vertailevaa sorttia ei tämä vertailu tietenkään rajoitu ainoastaan nykyisen poikaystävän ja exän vertailuun. Jotta omassa vertailussani pääsin vielä turhemmalle tasolle otin järeämmät aseet esiin: eli aloin vertailemaan itseäni ja nykyiseni ex-tyttöystävää! Taas on löytynyt uusi, entistä alhaisempi taso omalle ajatusmaailmalle. Onneksi nykyinen poikaystäväni raottaa kuitenkin suhteellisen harvoin tuota ex-fileä, niin en tuota turhimmasta turhinta vertailua kovin usein pääse harjoittamaan.

Jostakin syystä olen kuitenkin tehnyt tuota järjetöntä vertailua ja luonut itselleni mielikuvan poikaystäväni exästä. Ja tuossa mielikuvassa hän on tietysti lähes täydellinen ihminen. Hän on ollut oikea kodin hengetär joka on pitänyt kaikki paikat tip-top ja hän on ollut varmasti täydellinen kokki. Luonteeltaan hän on tietysti ollut erittäin sosiaalinen ja hauska ja tietysti poikaystäväni kaverien ja koko suvun suosikki. Toki hän on ollut kaunis ja sporttinen ja vaikka mitä muuta. Hän on siis loistanut kaikella mahdollisella tavalla ja jokaisella osa-alueella. Mutta jossakin vaiheessa joku fiksu ystäväni sanoi minulle että olipa tuo ex ollut miten mahtava tyyppi tahansa pitäisi minun muistaa se, että joku syyhän heillä on ollut aikoinaan erota. Joku syy on siihen että hän on tätä nykyä ex.

8. Rakastuminen ja sitoutuminen

"Ei tästä sen enempää."

Blogini palaa takaisin kesälomilta ja oikein mukavissa merkeissä. Viimeisimmässä blogimerkinnässäni kirjoitin miten yhtä äkkiä alkoi tapahtua yhtä sun toista juuri siihen aikaan kun ilmoitukseni oli ollut nettitreffipalvelussa. Ilmoitukseni ei ehtinyt olla kuin muutaman päivän eetterissä kunnes eräs pitkään kuvioissa enemmän ja vähemmän pyörinyt tyyppi otti minuun yhteyttä.

Tämä tyyppi oli sellainen, joka oli olemuksellaan tehnyt minuun suuren vaikutuksen ja jo ensimmäisen yhteisen kunnon keskusteluhetken jälkeen tiesin että tässä tyypissä on sitä jotakin. Kyseessä oli kaverin kaveri ja niinpä meillä tuli usein pyörittyä samoilla etkoilla ja jatkoilla. Olin osoittanut suoraan mielenkiintoni tälle miehelle monta kertaa, mutta aina sama vastaus, että hän ei ollut valmis mihinkään vakavampaan. Monia viestejä ja kyyneleitä olin ehtinyt vuodattaa tämän miehen takia kunnes hän sitten otti minuun yhteyttä aivan yllättäen.

Ja kuten otsikosta saattaa arvata, niinhän siinä kävi että ensin ihastuttiin ja sitten rakastuttiin. Sen kummemmasta sitoutumisesta ei vielä ole kerrottavaa, mutta seurustelua on nyt takana jo useita kuukausia. Ja aivan kuten silloin aikoinaan huomasi yks kaks olevansa sinkku, nyt huomasi taas seurustelevansa. City-lehden kolumnissa tämä askel oli aika niukkasanaisesti kommentoitu, mutta minulta tästä aiheesta tulee kyllä useampi kirjoitus, sen voin luvata. Jatkoa siis luvassa…

Treffipalveluiden anti

Edellisessä blogimerkinnässäni kerroin miten olin uskaltautunut ihmeelliseen nettitreffimaailmaan. Ei ilmoitukseni kovin kauaa netissä roikkunut, mutta kyllä tuossa lyhyessäkin ajassa ehti kirjoitella monenlaisten ihmisten kanssa. No, minkälaisia tyyppejä nettitreffipalveluissa oikein sitten lymyää? Voinpa sanoa että tavallisia ja ihan kaikenlaisia tyyppejä. Ei ainoastaan niitä epätoivoisia seuraa etsiviä nettinörttejä vaan ihan "oikeasti" mielenkiintoisia ihmisiä.

Mutta kyllähän nettipalvelussa on aina riskinsä kun et tutustumistilanteessa ole kasvotusten uuden ihmisen kanssa. Usein se profiilikuva, joka on uskallettu sitten loppujen lopuksi omaan profiiliin laittaa, on usein juuri se paras tai epämääräisin kuva jonka kuva-arkistoista voit löytää. Sitten kun olet hiukan pidemmän aikaa kirjoitellut jonkin henkilön kanssa ja hän lähettää sinulle useamman kuvan itsestään voi käsitys hieman muuttua. Aika pinnallista meininkiä, mutta näin se vaan on. Mielestäni on siis ihan turhaa laittaa itsestään sellaista kuvaa profiiliin joka ei vastaa todellisuutta millään tasolla. Eipä tarvitse myöhemminkään järkyttää vastapuolta kun jo profiilissa on itsensä näköinen kuva.

Kuvista sitten seuraavaan asiaan. Treffipalveluissa törmäsi ainakin pariin erilaiseen ryhmään treffaajia. Toiset olivat sellaisia jotka suorilta käsin ehdottivat treffejä mitään sen kummempaa tutustumista. Profiilini oli kuulemma tehnyt niin suuren vaikutuksen että suoraan vaan treffeille. Huh, huh sanon minä! Itse en kyllä lähtisi treffeille tuiki tuntemattoman tyypin kanssa josta en tiedä yhtään mitään. Kuinka moni ihminen ehdottaisi "normaalissa arkielämässä" treffejä tuntemattomalle ihmiselle vaikkapa kaupassa? Ei varmaankaan kovin moni. Tätä olen itse nähnyt vain amerikkalaisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa.

Toiset sitten taas halusivat tutustua paremmin: kirjoitella sähköpostia, chattailla ja lähetellä kuvia. Itsekin olin tällaisilla linjoilla. Olin kyllä jo etukäteen päättänyt, että kovin sykähdyttävä tyyppi saisi kohdalleni tulla, ennen kuin tämä nainen lähtee nettituttavuuden kanssa treffeille. Itse kirjoittelin pidemmän aikaa muutaman tyypin kanssa, mutta varsinaisille treffeille en lähtenyt kenenkään kanssa. Satuin kyllä kerran törmäämään yhteen mielenkiintoiseen nettituttavuuteen baarissa, joka jo sinänsä oli ihan hauska juttu. Yhden kerran myöhemminkin sitten nähtiin, mutta ei siitä mitään tullut.

Mutta niinhän se monesti menee, että jos on jotain säätöä johonkin suuntaan alat kiinnostamaan yhtäkkiä ihan kaikkia. Niitäkin jotka aiemmin eivät olleet osoittaneet mitään mielenkiintoa sinua kohtaan. Ja niinpä omassakin elämässäni oli tulossa suuria muutoksia juuri niihin aikoihin kun ilmoitukseni oli nettitreffipalvelussa...