9. Vakiintuminen
10.12.2009 klo 12:28"Kaikki hyvin oman rakkaan kanssa. Niinpä on luonnollista kaivata tässä kolumnissa esiteltyjä asioita koska on vaan niin helvetin tylsää. Kaveritkin pitävät mälsänä, aiheesta. On aika erota."
Näin olenkin blogissani päässyt City-lehden Sinkun elinkaari -kolumnin viimeiseen kohtaan: vakiintumiseen. Oli kulunut noin neljä kuukautta seurustelun aloittamisesta. Mielessäni oli pyörinyt jo jonkin aikaa ajatus yhteen muuttamisesta, mutta ääneen en ollut mitään asiasta sanonut. Monen asian yhtyeensummana kävi kuitenkin niin että moni asia eteni siihen tilanteeseen, että nyt oli oikea hetki avata suu aiheesta. Tai oikeastaan, sanotaanpa suoraan: samoihin aikoihin kun mietin yhteen muuttoa poikaystäväni kanssa, siskoni tyttö oli muuttamassa ensimmäiseen omaan asuntoonsa. Siskoni himoitsi kuola suupielestä valuen omaisuuttani: pyykinpesukonetta, ruokailuryhmää, lipastoa… Ja taisipa sisko ehdottaakin että enkö voisi muuttaa poikaystäväni kanssa yhteen. Siitä kait se ajatus sitten lähti… tai voimistui.
Eräänä iltana sitten sain kysyttyä poikaystävältäni tämän suuren ja merkittävän kysymyksen: ”Oletko koskaan ajatellut että voisimme asua yhdessä?”. Ja vastaus jonka sain, sai minut aivan tolaltani: ”Totta kai. Olen itsekin sitä miettinyt. Milloin haluat muuttaa tänne?” SIIS MITÄ IHMETTÄ? Kuulinkohan nyt ihan oikein? Viitatakseni edelliseen blogimerkintääni tulipa mieleen hiukka eroavaisuus nykyisen ja exäni välillä. Exäni joka ei koko 8 vuoden yhteisen seurusteluajan aikana ollut pystynyt kuvittelemaan meidän asuvan yhdessä… ja nykyinen poikaystäväni joka neljän kuukauden seurustelun jälkeen oli valmis muuttamaan kanssani yhteen.
Ja niinhän siinä sitten kävi: viikkoa myöhemmin tästä päätöksestä alkoi tavaroiden rahtaaminen poikaystäväni luokse. Ennen tätä piti kuitenkin hiukkasen sulatella tätä asiaa omassa päässäni. En ollut koskaan asunut kenenkään kanssa yhdessä. Viimeisin mies joka oli saman katon alla asunut, oli oma isäni. Koska tilanne oli minulle niin uusi, halusin sulatella tätä asiaa pelkästään omassa päässäni. Vanhemmilleni ja siskolleni kerroin kyllä yhteen muutosta hyvin pian, ystävilleni vasta vähän myöhemmin Ja voitteko kuvitella mitä äitini kysyi kun kerroin hänelle yhteen muutosta? Hän kysyi että eikö tuo ole liian aikaista muuttaa yhteen noin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Sanoinpa sitten äidille että eipä tuo odottelu ennekään ole tulosta tuonut (viittaus exään…) ja että en halua koko elämääni haaskata odotteluun. Eipä äidillä ollut siihen mitään sanomista. Ei todellakaan!
Kaksi viikkoa siinä kaiken kaikkiaan meni kun raahattiin tavaroita ”ees taas”. Muuttaminen toisen luokse on hiukkasen eri asia kun muuttaminen yksinään. Ensinnäkin pitää miettiä että mitä tavaroita kummaltakin säilytetään ja mitä oikein tarvitaan kaksin tai edes yksin kappalein. Mutta jokainen joka on muuttanut tietää sen mahtavan tunteen kun kaikki tavarat ovat paikallaan ja ensimmäisen siivous on suoritettu. Se tunne on mahtava! Ja se kun saa vielä kokea tuon kaiken oman kullan kainalossa, mikään ei voi olla sen parempaa!
Seuraavassa blogimerkinnässäni lisää vakiintumisesta ja siitä miten elämä muuttui ja miten kaverit alkoivat pitää mälsänä.
