Kimalluksen blogit

4. Biletys vol. 1

"Aivan vitun hauskaa, kun kaikki kaverit seurustelevat ja lähtevät yhdeltätoista kultiensa luo. Yksin keppanaa imiessä on armollista olla tajuamatta, kuinka säälittävää paikallisen diskoteekin VIP-kortilla brassailu on, kun ikä lähentelee kolmeakymppiä."

Auts, kylläpä kolahti tämä askel! Ensimmäisenä tuli mieleeni, että olenkohan edes päässyt tätä neljättä askelta pidemmälle tässä sinkun elinkaaressa? No pakko myöntää, että jollakin tasolla elän kyllä edelleen tätä ns. biletysvaihetta. Voi olla että tästä vaiheesta ei ihan yhdellä blogimerkinnällä selviäkään. Aivan kuten kolumnissa, tajusin hyvin pian biletysvaiheen alettua, että olen koko kaveriporukan ainoa sinkku. Hei haloo! Milloin tämä on tapahtunut ja miten ihmeessä tämä on mahdollista?

Siinä sitä sitten oltiinkin sen biletysvaiheen kanssa kun pitää päästä baanalle sekä perjantaina että lauantaina eikä kaveria meinannut löytyä edes yhdeksi illaksi. Yleensä kuvio oli seuraava: Pyysin jotakin seurustelevaa kaveriani lähtemään kanssani iltaa viettämään ja vastaus oli usein seuraavanlainen: ”Joo, voin mä EHKÄ lähteä mukaan MIKÄLI mun poika/tyttöystävällä on sille illalle jotain menoa omien kavereidensa kanssa”. SIIS MITÄ? En todellakaan tajunnut milloin nämä kaikkien pariskuntien osapuolet olivat hitsautuneet yhteen niin, että ilman toista ei voi yhdeksi illaksi lähteä mihinkään. Milloin näistä kahdesta ihmisestä on tullut YHTÄ. Eikös tämän pitänyt tapahtua vasta avioliitossa…?

Sinkkuna baarielämää katsoo kyllä aivan täysin erilaisin silmin. Hyvin pian minulle valkeni se mistä baareissa on oikeasti kyse. Ja niistä baareissa käyvistä ihmisistä. En edes näin jälkeenpäin tajua miten pystyin aiemmin olemaan niin sokea tämän suhteen. Mutta toisaalta, olinhan tähän asti ollut baarissa ainoastaan varattuna.

Seuraavassa blogimerkinnässä lisää tästä askeleesta...

3. Takaisinvonkaus

"Useimmat eroavat hyvästä syystä, joten toivottavasti tämä ei onnistu kummaltakaan. Kannattaakin hankkia joku kammotus (blondimpi nainen, bodatumpi mies) kainaloon indikoimaan, että tässä muuten on menetetty saalis!"

No nyt tuli sitten ensimmäinen vaihe jonka minä olen skipannut sinkun elinkaaresta. Luulen että tässä  vaiheessa mahdollinen takaisinvonkaus-aika on mennyt ohi jo aikoja sitten. Mutta tunnistan kyllä sinkkuelämäni vaiheesta yhden hetken jolloin takaisinvonkaukselle olisi ollut todella otollinen hetki.

Tämä hetki oli silloin kuin erostamme oli kulunut noin vajaa parisen kuukautta. Näin ex-poikaystäväni yhteisten kavereiden tupareissa. (8 vuoden aikana alkaa ystäväpiiri olla aika lailla yhteistä, näin se vaan on…) Ja totta kai ex oli panostanut ulkonäköönsä kympillä ja näytti todella hyvältä. Aivan liian hyvältä!

Exäni oli käynyt parturissa juuri ennen pirskeitä ja leikannut todella hyvännäköisen hiusmallin. Juuri sellaisen mallin jota olin hänelle ehdottanut ehkäpä jo vuoden päivät. Ja yllä exällä oli tietysti juuri se paras paita ja ne parhaat farkut, ne vaatteet jotka silloin aikoinaan yhdessä hänelle valittiin ja joita hän liian harvoin minun mielestä käytti. Tuntuu että kylläpä exä oli nyt niin pirun ovela! Varmastihan se oli miettinyt jokaisen yksityiskohdan tosi tarkkaan ja tiesi saavansa haikeita katseita minun osalta. Harkittua kaikki! Kyllähän ne miehetkin tällaisia juttuja miettii, eikös?

Mutta ONNEKSI olin osannut varautua tähän. Kyllähän minäkin olin pirskeissä ykköset päällä ja tukan ja meikin laittamiseen taisi mennä tuona iltana useampikin tunti. Tänä iltana pitää näyttää hyvältä ja olla iloinen, näin ajattelin. Ja ennen kaikkea: elämän tulee hymyillä! Ai että sitä ex-poikaystävää ottaa päähän kuin se näkee miten hyvin minulla menee! Ja juuri tuon haviteltavan fiiliksen takia tiesin että illasta on tulossa minulle todella raskas. Siinä vaiheessa kun tupareiden osa 1 oli päättynyt ja porukka oli jatkamassa iltaa baariin, olin minä jo niin lopen uupunut, että lähdin suorinta tietä kotiin nukkumaan.

Taisin nukkua tuona yönä roimasti kellon ympäri ja vasta seuraavana päivänä tajusin miten uuvuttava tuo edellinen ilta olikaan ollut. Mutta nyt SE ensimmäinen samassa paikassa vietetty ilta oli ohi ja kaikki oli kuitenkin mennyt hyvin. Nyt pystyin taas jatkamaan elämääni eteenpäin hiukkasen kevyemmin.

2. Masennus

"Apuun ongelmasyöminen ja -dokaaminen. Jos tämä ei auta, niin mistä tahansa vuodenajasta voi masentua. Kasa ranteet auki -leffoja kruunaa kenen tahansa säälittävyyden."

Kolumnin tiimoilta jatketaan, vuorossa (paska)vaihe nro. 2. Tässä vaiheessa tajusin siis oikeasti, että olen sinkku. Tai paremmin sanottuna tajusin että olen YKSIN. Täysin yksin ensimmäisen kerran 8 vuoteen = ikinä. Mitään kieltämättä voin myöntää että ajatus siitä että olen yksin oli hyvin pitkään aamun ensimmäinen ja illan viimeinen ajatus. Masentavaa todellakin!

Vuoden aikana olen kokenut erilaisia masentavia hetkiä ja tunteita useaan otteeseen. Pahimmat hetket eivät todellakaan ajoittuneet niin aikaiseen vaiheeseen mitä kolumnissa, nythän oltiin vasta askeleessa kaksi menossa. Voin sanoa että masennus on seurannut minua jossakin määrin kyllä ihan jokaisessa sinkkuuden vaiheessa näihin päiviin asti.

Sen jos minkä olen huomannut vuoden aikana on, että fiilikset voivat vaihdella päivän aikana ylimmistä sfääreistä alhaisimpiin mahdollisiin. Olen tajunnut sen sekä hyvässä että pahassa miten paljon henkinen olotila ja ajatukset voivatkaan vaikuttaa fyysiseen oloon ja päinvastoin. Pahimpina hetkinä henki on salpaantunut, mutta vielä kuitenkin olen tajunnut asioista sen verran, että olen tiennyt miten saan itseni rauhoitettua. Ammattilainen voisi puhua kohdallani paniikkikohtauksista tai jostakin muusta vastaavasta. Ehkäpä ne jotain sellaisia ovat olleetkin.

Ongelmasyöminen ja dokaaminen, nehän kolumnin mukaan tähän vaiheeseen kuuluivat. No, kohdallani voisi puhua syömättä jättämisestä, se on enemmänkin minun tapani surra. Entäpäs se dokaaminen? No voin kyllä myöntää, että viimeisen vuoden aikana alkoholia on tullut nautittua useammankin kerran ja aina ei niin kohtuudellakaan. Tähän aiheeseen palaan varmasti myöhemmin blogissani.

Ranteet auki -leffat olen kyllä jättänyt rauhaan, mutta entäpäs ne ranteet auki -biisit? No, niitä on kyllä tullut kuunneltua liiankin kanssa, etenkin heti eron jälkeen. Miten se voikaan olla niin, että kaikki laulut tuntuivat kertovan erosta ja menetetystä rakkaudesta? Miksihän me suomalaiset kuunnellaan pahaan oloon muusiikkia josta tulee vielä pahempi olo? Tässäpä ote Irinan Vahva-biisistä, josta tuli ehdoton suosikkini ranteet auki -biisiksi:

"Mut mä uskon että jokainen kerran kohtaa
jonkun jonka radalle tähtes johtaa
mut mihin ne joutuu jotka oppaan menettää"

Ja voi sitä märinän määrää kun pääsin Irinan keikalle kuulemaan tuon laulun livenä, noin kuukausi eron jälkeen. Tuon biisin soidesssa sillä samalla karvaalla hetkellä minulla oli vieressäni rakas ystäväni pitämässä minua kädestä kiinni. Se oli ensimmäinen hetki eron jälkeen kun tajusin ajatella sitä mitä minulla OLI enkä sitä mitä minulla EI OLLUT.