Oletko laihduttaja? Varmista, että saat riittävästi vitamiineja
13.07.2010
Kun yleensä puhutaan laihduttamisesta ja erilaisista ruokavalioista, joilla painonpudotukseen pyritään, kääntyy puhe nopeasti proteiineihin, rasvoihin ja hiilihydraatteihin. Sen sijaan riittävästä vitamiinien ja ravinteiden saannista huolehtiminen ei niinkään tunnu laihduttajia kiinnostavan.
Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan tämä rasva- ja hiilihydraattikeskeisyys erilaisissa dieeteissä aiheuttaakin jo nykyään melkoisia terveysriskejä, sillä monien vitamiinien puutteilla voi olla vakavia seurauksia, kuten osteoporoosia tai neurologisia vahinkoja, kertoo uutistoimisto Reuters.
Arvostetussa Stanfordin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa seurattiin yhteensä lähes 300 ylipainoista naista, jotka noudattivat yhtä neljästä heille arvotusta dieetistä (Atkins, Zone, LEARN ja Ornish). Tutkimukseen osallistuneiden naisten ruokailutapoja seurattiin parin kuukauden välein tapahtuneilla yllätyssoitoilla.
Reutersin mukaan kaikkien naisten kalorimäärät olivat tippuneet samalla tavalla (1500 kilokaloriin, alussa naiset söivät keskimäärin 2000 kilokaloria vuorokaudessa), riippumatta siitä, mitä dieettiä laihduttaja noudatti.
Kalorimäärien putoaminen johti tutkimuksen perusteella myös terveysriskeihin. Tutkijat mittasivat, kuinka paljon naiset saivat dieettinsä aikana 12 erilaista vitamiinia ja mineraalia, eivätkä tulokset olleet kovin mairittelevia. E-vitamiinin kohdalla puutteet olivat suurimpia, sillä peräti yli 65 prosenttia naisista ei saanut sitä suositusten mukaisia määriä.
Atkinsin dieettiläisillä suurimpia vitamiinipuutteita oli tiamiinin (B1-vitamiini), foolihapon, C-vitamiinin, raudan ja magnesiumin kohdalla, LEARN-ryhmäläisillä (LEARN=Lifestyle, Exercise, Attitudes, Relationships, Nutrition) E-vitamiinin, tiamiinin ja magnesiumin kanssa ja Ornish-ruokavaliota noudattavilla E- ja B12-vitamiinien sekä sinkin saannin kanssa. Zone-dieettiä seuraavilla vitamiinin tai mineraalien puutteita ei niinkään havaittu, mikä tutkijoiden mukaan johtuu siitä, että Zone-dieetissä hiilihydraattien määrää rajoitetaan, mutta ei kuitenkaan liikaa, Reuters kertoo.
Tutkimuksen päätelmissä todetaan, että painonpudotusdieeteissä pitäisi huomioida paremmin ruokavalion kokonaisvaltainen ravintoarvo, eli myös hivenaineet. Tutkimusta johtaneen Christopher Gardnerin mukaan yksi tapa voisivat olla ravintolisät, joita painonpudottajista hyvin harva käytti.
Tutkimus julkaistiin The American Journal of Clinical Nutrition –lehdessä kesäkuun lopulla.
Lue lisää:
Näin paino putoaa nopeasti - lue vinkit!
Painonhallinta on henkinen laji
Paino, iho ja immuniteetti kuntoon kerralla - 9 ruokaa
Hidasta ikääntymistä - Syö C-vitamiinia!
Näin paljon tarvitset D-vitamiinia ja 5 tapaa saavuttaa se
Keskustele:
”En tiedä mitä vaaka näyttäisi jos nämä löysät lähtisivät ja saisin tilalle vähän tiukempaa tavaraa. Lihas kun kuulemma painaa enemmän kuin läski. Ihan normaalipainoinen olen nytkin, mutta jos pelkkää ihraa saisi HETI NYT pois, niin kyllä sellaiset 4-5 kiloa saisi lähteä saman tien..”
Kuinka paljon kevyempi Sinä haluaisit olla? Näin kyselee nimimerkki -Hertta- Kimalluksen keskustelufoorumilla. Ota osaa keskusteluun!