Näin tarkastat, onko sinulla ihosyöpä
26.07.2010

Ihosyöpien määrät lisääntyvät koko ajan Suomessa. Esimerkiksi melanoomatapauksia todetaan nykyään vuosittain noin 700-800 kappaletta. Syynä pidetään auringonoton lisääntymistä. Melanooman riskiä lisäävät varsinkin toistuvat palamiset.
On arvioitu, että noin puolet melanoomista kehittyy suoraan terveen näköiselle iholle. Toinen puoli kehittyy jonkin edeltävän värimuutoksen kautta. Erityisen suuri riski melanoomaan on vaaleilla, punatukkaisilla henkilöillä, jotka eivät rusketu auringossa vaan palavat herkästi.
Jokaisen ihmisen olisikin syytä tarkastaa koko kehonsa luomet vähintään kerran kuukaudessa ihosyövän varalta.
Mitä kannattaa etsiä tai mihin kiinnittää huomiota:
-
kookkaita, yli 10 millimetrin kokoisia värillisiä luomia (väreistä etenkin sininen, punainen ja musta voivat viitata melanoomaan)
-
luomessa tapahtuva värin tai koon muutos
-
luomen kirjavuus
-
luomen reunan epätasaisuus
-
luomen kutina
-
punainen rengas luomen ympärillä.
Men’s Health antoi vinkkejä, miten itse tarkastustoimenpide kannattaa suorittaa.
Muistutus. Laita kalenteriin tai kännykkään muistutus, milloin tarkastat ihosi. Näin muistat joka kuukausi käydä luomet läpi. Tarkastus ei vie kauaa, joten se on pieni vaiva oman terveyden ja mielenrauhan kannalta.
Koko keho läpi. Aloita päänahasta (käytä esimerkiksi hiustenkuivaajaa, jotta hiukset siirtyvät mahdollisten luomien tieltä) ja jatka aina jalkapohjiin saakka. Käytä apuna pientä käsipeiliä, jotta näet vaikeisiinkin paikkoihin.
Ota kuvia. Kameroita löytyy nykyään joka kodista tai vähintäänkin kännykästä. Luomessa tapahtuvia muutoksia voi olla vaikea erottaa ja muistaa, millainen se aiemmin oli. Tästä syystä ota luomista kuvia. Käytä (jos kamerasta löytyy) makrokuvausta eli lähikuvaustilaa, mutta älä käytä salamaa, sillä se voi vääristää kuvaa.
Pyydä jotakuta tarkastamaan päänahkasi. Esimerkiksi kampaajaa / parturia voi pyytää tarkastamaan päänahka hiustenleikkauksenyhteydessä. Voit myös pyytää apua ystävältä tai puolisolta.
Lue lisää:
Auringolta
suojaan - ensin vaatteilla, sitten voiteilla
Älä
pese liikaa! Iho hoitaa itseään, paremmin kuin luulit
Äiti,
älä pilaa ihoasi, vältä näitä virheitä
Myös
tummaverikön on varottava auringossa