Nopea painonpudotus toimii sittenkin?
19.07.2010
Pikkuhiljaa ja pitkän ajan kuluessa tapahtuva painonpudotus ei ehkä sittenkään ole tehokkain tien pysyvään solukkuuteen. Australialaistutkimuksen mukaan laihdutetut kilot nimittäin kertyvät takaisin yhtä nopeasti, olipa niistä alun perin hankkiuduttu eroon kuinka pitkän tai lyhyen ajan sisällä hyvänsä.
Lähes 1000 ylipainoista tutkittiin
Hollantilaistutkijat analysoivat tietoja yhteensä lähes tuhannesta ylipainoisesta, jotka olivat ottaneet osaa 12 erilaiseen painonpudotusohjelmaan. Kaikkiin ohjelmiin sisältyi ohjausta niin liikunnasta kuin ravitsemuksestakin, ja niiden kestot vaihtelivat ohjelmasta riippuen 10 viikosta puoleen vuoteen.
Painondutusohjelmiin osallistuneet punnittiin ohjelmien alussa ja lopussa sekä vielä kerran vuosi ohjelman päättymisen jälkeen. Tuloksia vertailtiin kahdessa erässä: erikseen niiden tuloksia, jotka olivat onnistuneet pudottamaan viidestä kymmeneen prosenttia painostaan ja erikseen niitä, jotka olivat pudottaneet enemmän kuin 10 prosenttia.
Puolet pudotetusta painosta takaisin vuodessa
Huolimatta siitä, kuinka paljon kukin osallistujista oli onnistunut laihduttamaan, vuosi painonpudotusohjelman päättymisen jälkeen oli kaikille kertynyt takaisin keskimäärin puolet pudotetusta painosta. Tämä tarkoittaa, että nopeasti ja eniten kiloja karistaneet olivat lopulta niitä, jotka pysyivät solakoina pisimpään.
Australialaistutkimuksen ns. nopea painonpudotuskin on silti hallittua, mikä tarkoittaa noin 1,5 kg:n painonpudotusta viikossa. Kyse ei siis suinkaan ollut terveydelle vaarallisista pikadieeteistä. Kaikkiin painonpudotusohjelmiin osallistuneet esimerkiksi söivät kohtuullisia annoksia terveellistä ruokaa.
Lisätietoa kaivataan
Tutkijoiden mukaan on lisäksi tärkeää, että jatkossa saadaan tietoja myös myöhemmin kuin vuosi painonpudotuksen jälkeen. Vasta silloin voidaan todella ymmärtää erilaisten laihdutustapojen pitkän ajan vaikutuksia.
Lähteet: Reuters, Health News
Lue lisää:
Näillä uusilla vinkeillä laihtuminen onnistuu
5 totuutta laihduttajan liikunnasta
Yllättäviä syitä painonnousuun
Miksi painolla jojoilu on epäterveellistä?